Japanilainen onsen ja saunomiskulttuuri
Japanissa on sen pitkään historiaan liittyvä perinteikäs kylpemiskulttuuri ja kylpylöistä Japanissa käytetäänkin yleisesti nimitystä onsen tai sento. Onsen on Japanilainen kuuma mineraalivesikylpylä, joita yleisesti löytyy monista Japanilaistat majataloista eli ryokaneista. Koska Japanissa on tuliperäistä maastoa, on Japanissa tuhansia kuumia lähteitä luonnonvaraisina.
Onsenit ovat turistien suosima kohde, mutta varsin suosittu kohde ja perinne monen japanilaisen arkielämässä. Joissa vanhemmissa japanilaisissa asunnoissa ei välttämättä ole ollenkaan kylpemistiloja, koska ennen paikalliset asukkaat menivät esimerkiksi onseniin viikottain peseytymään.
Onseneita löytyy siis ihan esimerkiksi Tokion ytimestä, mutta myös luonnonvaraisista olosuhteista, joissa vesi pulppuaa kuin Islannissa. Monesti onseniin mentäessä, tiloihin kuuluu sisällä oleva kylpemisallas ja ulkotiloissa oleva allas sekä tila peseytymiselle. Joihinkin onseneihin kuuluu myös muita tiloja, kuten jäähdyttelyyn tarkoitettu allas sekä sauna.
Termit tutuiksi Japanilaisessa kylpyläkulttuurissa
Japanilaisessa on paljon erilaisia termejä, joita on hyvä tietää Japanilaisesta kylpemiskulttuurista. Tästä taulukosta löydät termejä sekä niiden merkityksen.
Onsen (♨) (湯/ゆ) | Sana Onsen kääntyy suomeksi, kuuma lähde. Onsen tarkoittaa kylpyä, joka on kuuma mineraalikylpy. Onseneita voi olla ulko-(roten-buro), että sisätiloissa (noten-buro) sekä niitä on olemassa monia erilaisia, joilla voi olla erilaisia terveysvaikutuksia. Onsenin voit tunnistaa merkistä ♨ tai 湯/ゆ. Ne sijaitsevat yleensä hotellin tai majatalon (ryokan) yhteydessä. | |||
Sento | Sento tarkoittaa kuumaa kylpyä, mutta kyvyn vesi ei yleensä ole saatu luonnollisesti kuten lähteen mineraalivedestä onsenissa. | |||
Super sento | Super sento tarkoittaa taas enemmän ylelliseen kylpyläkokemukseen. Sana viittaa kokonaisuutteen, johon kuuluu saunoja, kylpyaltaita ja näihin liittyviä palveluita. | |||
Ashiyu | Ashiyu tarkoittaa pienempää kuumaa lähdettä, joka on tarkoitettu ainoastaan jalkojen kylventään. | |||
Rotenburon | Rotenburon tarkoittaa luonnotilassa olevaa kylpemismahdollisuutta kuumassa lähteessä, joka sijaitsee ulkona. | |||
Noren | Noren tarkoittaa kylpylän sisäänkäynnillä olevaa oviverhoa, joka erottelee kylpylän naisille ja miehille erikseen. 男 (mies) tai 男湯 (kylpylä miehille) tarkoittaa miehille tarkoitettua kylpylää, jonka verho on sinisen värinen. Naisten puolen tunnistat merkistä 女 (nainen) tai 女湯 (kylpylä naisille) sekä sen punaisesta verhosta. | |||
Totonou | Totounou sana tarkoittaa henkilön tilaa saunomisen jälkeen saunakulttuurissa Japanissa. Se ilmaisee henkilön kokonaisvaltaista tuntemusta saunomisen ja kylvyn jälkeen, jolloin henkilö istuu rentoutuneena nojatuolissa. | |||
Saunner | Saunner on termi, jota käytetään saunaintoilijasta. |
Japanilaisen onsenin etiketti
Japanissa on tarkat säännöt sekä etiketti, jota on hyvä kunnioittaa vieraillessasi onsenissa. Kylpemisen etiketti perustuu muiden kunnioittamiseen sekä tarjoaa kaikille yhteisesti mahdollisimman miellyttävän kokemuksen onsenissa. Tutustutaan nyt japanilaisen kylpemiskulttuurin etikettiin.
Onseniin mentäessä
Tavallisesti kylpylään mennessäsi, kylpylä on jaettu kahteen osaan, miesten ja naisten puoleen. Miehen puoli kylpylässä on merkitty sinisellä tai mustalla oviverholla kylpylään mentäessä. Naisten puolen tunnistaa punaisesta oviverhosta. Japanissa on myös olemassa niin sanottuja sekaonseneita, joissa miehet ja naiset kylpevät yhdessä, mutta nämä ovat harvinaisempia.
Pukuhuoneeseen kuuluu jättää vaatteet sekä kengät. Saat mahdollisesti mennessäsi kylpylään oman lokeron tai korin, johon omat vaatteet kuuluu laittaa. On mahdollista, että lokeroa varten tarvitsen kolikon. Jos sinulla on matkatavaroita matkassa, voit kysyä henkilökunnalta mahdollisuutta tavaran säilytykseen kylpyläkokemuksen ajaksi.
Ennen kylpytiloihin menemistä onsenissa
Ennen kylpytiloihin menemistä, kuuluu sinun ottaa mukaasi vain kasvoille tai päälle tarkoitettu pyyhe. Tiloissa siis kuuluu olla alasti. Pyyhe voi olla myös mahdollista ostaa pientä rahaa vastaan. Monesti pesuaineet kuuluvat kylpyläkokemukseen ja odottavat sinua kylpemistiloissa. Naisten on hyvä myös laittaa hiukset kiinni hyvin ennen kylpyyn menemistä ja sitoa se niin, ettei hiukset osu veteen.
Peseytymistiloissa on monesti pieniä penkkejä, joihin asiakkaan kuuluu istua ja peseytyä huolellisesti ennen muihin tiloihin etenemistä. Kylpylöissä voi olla suihku tai sen tilalla suihku ja sanko peseytymistä varten. Voit nähdä henkilöitä, jotka vain hetkellisesti suihkuttavat vettä, mutta oikeaoppisesti kuuluu peseytyä saippualla ennen kylpyyn menemistä. Tämä auttaa myös kylpyaltaiden pysymisenä puhtaina ja muille miellyttävinä.
Kylpytiloihin mentäessä onsenissa
Peseytymisen jälkeen kuuluu siirtyä kylpyyn. Altaat ovat tarkoitettu niin sanotusti oleskelua varten eikä näissä uida. Lapsetkin saavat tulla mukaan kylpylään, mutta käytöksen kuuluu olla rauhaisaa ja hiljaista. Tämä pätee myös muihin kylpijöihin. Puheen tulee olla hiljaista ja tätä kannattaa mahdollisesti jopa välttää sekä vältäthän muiden roiskimista. Pienen pyyhkeen voit ottaa mukaasi kylpyyn mennessä ja esimerkiksi pitää sitä otsallasi, pään päälläsi tai altaan reunalla. Huomioithan, että pyyhkeen ei ole suotavaa osuvan veteen.
Kylpylässä altaiden veden lämpötila saattaa olla jopa 42 astetta ja joskus enemmänkin. Tämän vuoksi kylpeminen kannattaa aloittaa maltillisesti. Suositeltavaa on, että ensimmäisellä kylpykerralla asiakas olisi noin 10-15 minuuttia altaassa tai vähemmän. Muistathan, että halutessasi voit käydä välillä suihkutiloissa peseytymässä ja tämän jälkeen palata taas altaaseen. Joissain kylpylöissä voi olla myös niin sanottu jäähdytysallas.
Kylpytiloista poistuessasi onsenissa
Poistuessasi kylpylästä on suotavaa kuivata itsensä huolellisesti poistuessasi kylpyalueelta. Tämä voi olla hankalaa pienellä pyyhkeellä, mutta tee parhaasi. Lisäksi on asianmukaista peseytyä huolellisesti sekä siistiä tila sekä palauttaa käyttämäsi tarvikkeet paikalleen. Huuhtele myös esimerkiksi penkki, jossa olet istunut kylpemisen ajan sekä huuhdella esimerkiksi käyttämäsi sanko. Jos pukuhuoneissa on penkkejä, nämä ovat tarkoitettu ainoastaan käytettäväksi kylpyläkokemuksen jälkeen, kun olet kuiva sekä pukenut vaatteet yllesi.
Oleskelu onsenissa
Joissain isommissa kylpylöissä voi olla käytettävissä vierailla niin sanottu kylpytakki nimeltä yukata. Tämän voit laittaa yllesi kylpylätiloissa vieraillessasi julkisissa tiloissa ja se tulee palauttaa poistuessasi kylpylästä. Kuuma kylpy kuivattaa ihmisen kehoa, joten onsenissa saattaa olla myös juotavia tai syömistä ostettavissa. Monesti juomia voi olla tarjolla esimerkiksi aulassa ja monesti juomia ei saa ottaa kylpemisalueelle.
Tatuoinnit onsenissa
Tatuoinnit eivät ole vielä Japanissa kovin suotavia, koska ne monesti yhdistetään rikolliseen toimintaan sekä mafiaan. Moniin onseneihin on tatuoidulta henkilöiltä pääsy kielletty, mutta nykyään Japanissa on myös onseneita, joissa ne sallitaan. On siis hyvä ennen vierailuasi varmistaa, saatko tatuoituna mennä onseniin. Pienet tatuoinnit voi monesti saada peitettyä.
Onsen Tokyo
Onseneita on olemassa Japanissa runsaasti, niin Tokion ydinkeskustassa, kuin rauhaisemmalla maaseutualueella. Luonnonvaraiset onsenit ovat suosittuja varsinkin paikallisten japanilaisten kesken, eikä monesti tällaista tarvitse etsiä esimerkiksi kovin kaukaa Tokion alueen ulkopuolelta. Monesti onsenit ja kuumat lähteet ovat esimerkiksi hotellin tai ryokanin yhteydessä. Jos haluat päästä pelkästään kylpemään, on monesti mahdollista ostaa lippu kylpylän puolelle esimerkiksi automaatista tai henkilöltä kylpylään mentäessä. Tässä esimerkkejä suositeltavista kohteista etsiessäsi onsenia Japanissa.
- Kuuluisin alue on nimeltään Kusatsu. Se sijaitsee Gunman nimisessä prefektuurissa, joka ei ole kovin kaukana Tokion alueesta. Kusatsu on Japanin tunnetuin onsen kaupunki. Alueelta löytyy onseneita kymmenittäin ja jotkin ovat jopa ilmaisia.
- Tunnetuin kylpylä, joka sijaitsee Tokion lähellä on nimeltään Hakone. Se taas sijaitsee Kanagawan prefektuurissa. Sinne pääsee Tokion alueelta ottamalla luotijunan, jonka matka kohteeseen kestää reilun tunnin. Hakone on ryokan eli majatalo, joka myös tarjoaa asiakkailleen halutessaan yöpymismahdollisuuden. Hakonen lähettyvillä on myös useita kuumia lähteitä, joista kaikki ovat luonnonvaraisia.
- Kurokawassa, Oitan nimesellä prefektuurilla on kauniita luonnonmaisemia, joka on luonnon ympäröimä. Kurokawan pienessä kaupungissa on mahdollista kävellä kohteisiin ja ihastella puisia rakennuksia. Monet onsenit tällä alueella ovat ulkoilmassa. Alueella sijaitsee myös Kumamoto niminen linna, josta löytyy historiallisia onseneita, joiden aika ulottuu feudal nimiselle ajalle, joissa aikoineen lordit kylpivät.
Saunomiskulttuuri Japanissa
Japanilaista kylpyläkokemusta on joskus verrattu suomalaiseen saunomiskokemukseen ja sen tärkeydestä kulttuuriin. Kylpemiskulttuurin ajatellaan olevan yhtä tärkeä osa kulttuuria ja perinteitä Japanissa, kuin Suomessa saunominen suomalaisille. Nykyään noin kahdeksan prosenttia Japanin väestöstä käy säännöllisesti saunassa. Tutustutaan nyt hieman tarkemmin Japanilaiseen saunomiskulttuuriin
Saunomisen historia Japanissa
Saunomisella on Japanissa pitkät juuret Japanilaisessa historiassa. Kerrotaan, että jo muinaiset Japanilaiset 900-luvulla alkoivat rakentaa luoliin niin sanottuja savusaunoja, joita lämmitettiin nuotiolla. Näissä saunoissa oli tapana heittää kuumille kiville vettä.
Japanilainen saunakulttuuri on muuttunut merkittävästi vuosien saatossa. Aiemmin saunomisen tunnettiin olevan enemmänkin fyysinen suoritus, eikä niinkään nautinnollinen kokemus. Lisäksi saunominen on aiemmin ollut enemmän japanilaisten miesten suosimaa, mutta naisten käyminen saunassa on alkanut lisääntymään.
Saunat Japanissa
Japanissa on olemassa niin sanottuja kuivia saunoja, jotka ovat monesti kylpylöiden yhteydessä. Saunoissa ei välttämättä ole kiuasta tai kiveä, johon asiakkaat voisivat heittää vettä. Näissä saunoissa lämpötila on yleensä noin 80 astetta ja ilmankosteus noin kymmenen prosenttia.
Saunominen onsenissa
Japanilaiseen kylpylään mentäessä saat aiemmin mainitun pienen pyyhkeen ja tämän voit ottaa myös mukaan sekä suojaksi mennessäsi saunaan. Pyyhe laitetaan monesti päähän saunassa olon ajaksi suojaamaan sitä lämmöltä. Pyyhkeen voi halutessaan myös kastella ennen saunaan menoa.
Monet saunat Japanissa siis sijaitsevat kylpylöiden yhteydessä. Tämä mahdollistaa sen, että monet japanilaiset saunoessaan käyvät välillä kylvyssä ja vierailun aikana käyvät useasta saunan ja kylvyn väliä. Monet saunomisen etikettiin liittyvät säännökset ovat voimassa myös saunoessasi kylpylässä.
Yhteenveto
Japanilainen saunomis- sekä kylpemiskulttuuri ovat tärkeitä ja iso osa japanilaista kulttuuria sekä historiaa. Japanilaiset monesti viettävät kokonaisen päivän kylpylöissä ja saunoen. Nykyään Japanissa on tuhansia kuumia lähteitä sekä noin 6000 erilaista saunaa. Nykyään saunominen on hyvin mielekästä japanilaisille sekä monet ovat hyvin kiinnostuneita suomalaisesta saunomiskulttuurista.