Turvallisuus ja maanjäristykset Japanissa

Japani on pääosin turvallinen maa ja Tokio tunnetaan yhtenä maailman turvallisimmista suurkaupungeista.Turvallisuusaste Japanissa on korkea ja rikollisuutta tapahtuu vähän. Lisäksi yleiset kulkuneuvot ja taksit ovat turvallisia käyttäessäsi näitä matkustaessasi Japanissa. Tietysti, Japani on miljoona kaupunki, joten aina ihmisten, esimerkiksi turistien kannattaa olla hieman varuillaan esimerkiksi laukkujen ja muiden tavaroiden kanssa.

Luonnonkatastrofit Japanissa

Luonnossa tapahtuvien katastrofien riski Japanissa on sen sijaan yleistä. Näitä ovat tulivuorten niiden purkaukset, maanjäristysten ja tsunamit. Japanin viranomaiset kuitenkin varottavat näistä kansalaisiaan ja turisteja hyvin. Näiden uhkien vuoksi Japanissa on maailman parhaimmat järjestelmät maanjäristyksistä sekä tsunameista varoittamiseen.

Japanissa esiintyy yleisesti keväisin ja syksyisin taifuuneja, jotka voivat pahimmassa tapauksessa aiheuttaa maanvyöryjä ja tulvia. Täältä englanninkieliseltä sivulta voit tarkastella tilannetta sää-, myrsky- ja taifuuniennusteista. Lisäksi sivulta löytyy tietoa myös maanjäristyksistä. https://www.jma.go.jp/jma/en/menu.html

Miten maanjäristyksiä mitataan Japanissa?

Japanissa, meteorologisessa virastossa käytetään maanjäristyksien mittaamiseen mittaria nimeltä Shido. Mittarissa on numerointi nollasta seitsemään asti. Tällä mittarilla mitataan maanjäristyksen vahvuutta. Numeraali mittaristossa reflektoi, kuinka paljon energiaa kohteella on aiheuttaen värinää. Toinen käytössä oleva mittaristo on nimeltään Richterin asteikosta.

3: Useammat ihmiset huomasivat maanjäristyksen asunnoissaan, jotkut kävellessään kadulla. Monet heräsivät järistykseen.
4: Monet ihmiset säikähtivät järistystä. Useimmat ihmiset huomasivat maanjäristyksen kävellessään kadulla. Suurin osa ihmisistä heräsi järistykseen.
Alle 5: Suuri osa ihmisistä on peloissaan ja kokevat, että järistykseen pitää suojautua.
Yli 5: Suuri osa ihmisistä kokee hankalana liikkua ja käveleminen ilman tukeutumatta mihinkään tuntuu hankalalta.
6:On vaikea pysyä jaloillaan.
6-7: On mahdotonta pysyä jaloillaan tai liikkua muuten kuin ryömimällä. Ihmisiä saattaa singota ilmaan.
Japanissa käytössä oleva maanjäristysten mittari nimeltään Shindo (震度).

Miksi Japanissa on maanjäristyksiä?

Maanjäristykset johtuvat mannerlaattojen liikkeestä, joka aiheuttaa jännitettä maan vaippakerrokseen sekä kuoreen. Japani sijaitsee neljän limittäin olevan mannerlaatan päällä. Nämä mannerlaatat ovat Tyynenmeren laatta, Filippiinien laatta, Euraasian laatta ja Pohjois-Amerikan laatta.

Lisäksi Japani sijaitsee Tyynen valtameren ”tulirenkaalla”, joka on aktiivisten tulivuorten ja maanjäristysten vyöhyke. Japanissa onkin koettu useita voimakkaita maanjäristyksiä sen historian aikana. Maanjäristykset ovat Japanissa verrattain yleisiä, ja useimmat niistä ovat lieviä tai kohtalaisia.

Kuinka paljon maanjäristyksiä on Japanissa?

Japanin historiassa maanjäristykset ovat yleisiä. Maanjäristyksiä Japanissa on seurattu olevan noin kaksikymmentä prosenttia maailman kaikista maanjäristyksistä suuruusluokassa kuusi. On arvioitu, että Japanissa on pieniä järistyksiä noin viiden minuutin välein. Tämä tarkoittaisi sitä, että Japanissa on järistyksiä tuhansia vuosittain.

Voimakkaimmat maanjäristykset ovat aiheuttaneet merkittävää tuhoa ja ihmishenkiä menettäviä tragedioita. Vuoden 2011 Tohokun maanjäristys oli yksi voimakkaimmista maanjäristyksistä Japanin historiassa. Järistyksen magnitudi oli 9,0 ja sen aiheuttama tsunami aiheutti laajoja tuhoja rannikkoalueilla ja yli 15 000 ihmistä kuoli.

Mitä teen maanjäristyksen sattuessa?

Japani on kehittänyt laajan järjestelmän, joka auttaa ihmisiä pysymään turvassa maanjäristysten aikana. Tärkeää on olla tietoinen riskistä ja noudattaa ohjeita, jos maanjäristys sattuu. Matkustaessasi Japanissa voit varautua maanjäristyksiin jo etukäteen ja ottaa selville toimintatapoja, mitä tehdä maanjäristyksen sattuessa. Tämä minimoi riskejä, ja auttaa sinua ja muita pysymään turvassa.

  • Lataa sovellus nimeltä Safety Tips App, joka on tarkoitettu maanjäristyksiä varten. Tämä on Japanin järjestön (JNTO) tarjoama sovellus. JNTO on lyhenne Japan National Tourism Organization, joka tarkoittaa Japanin turismin kansallisjärjestöä. Jos sinulla on japanilainen puhelinnumero, sovellus antaa sinulle ilmoituksia sekä varoituksia maanjäristyksiin liittyen. Lisäksi sovellus opastaa sinua toimimaan erilaisten vaaratilanteiden suhteen ja opettaa sinulle tärkeitä japanilaisia fraaseja, joita voit käyttää hätätilanteessa. Sovellus toimii myös ilman japanilaista puhelinnumeroa.
  • Maanjäristyksen aikana muista kolme asiaa: mene alas, suojaudu ja odota. Mene mahdollisimman alas lähelle maata. Tämä vähentää riskiä tippumiselle. Suojaa pääsi mahdollisilta putoavilta esineiltä. Ota jostain tukevasta esineestä kiinni ja pysy paikoillasi.
  • Jos olet sisällä, älä mene ulos, koska siellä on suurempi riski kappaleiden tippuvan päällesi. Älä koskaan käytä hissiä maanjäristyksen aikana.
  • Jos olet ulkona, mene kauaksi puista ja rakennuksista.
  • Jos olet muiden ihmisten läheisyydessä, seuraa miten paikalliset toimivat tilanteessa ja toimi samoin. Paikalliset ovat näissä tilanteissa kokeneita.
  • Jos olet rannikon läheisyydessä suuren maanjäristyksen jälkeen, lähde välittömästä etsimään korkeaa paikkaa maastossa ja odota siellä, kunnes olet saanut lisäohjeista ja tietoa, ettei tsunamiriskiä ole.
  • Lentokentällä maanjäristyksen alkaessa kuulet hälytysäänen. Toimi henkilökunnan ohjeiden mukaan.

Yleinen hätänumero Japanissa

Yleinen hätänumero on Japanissa 110, johon soittaessa vastataan Japaniksi. Jos kuitenkaan et osaa japania ja puhut hätänumeroon englanniksi, käännetään sinut englantia puhuvalle virkailijalle tarvittaessa. Lisäksi sovellus Safety Tips on hyvä apu hätätilanteita varten.

Yhteenveto

Japania pidetään maailman turvallisimpana miljoonakaupunkina rikollisuuden suhteen. Iltaisin naapurustossa kävelemistä ei tarvitse pelätä, mutta Tokiossakin on kuitenkin alueita, joissa esimerkiksi yöelämässä varoitetaan kulkemasta.

Maanjäristykset ovat mahdollisia Japanissa ja voivat vaihdella esimerkiksi pienestä tärinästä jakojen alla isompiin järistyksiin. Suurempia ja tuhoisia maanjäristyksiä Japanissa on noin vuosisadoittain useita. Maanjäristykset ovat yleisiä sen vuoksi, että Japani sijaitsee maankuoren laattojen välissä. Asiasta on olemassa erilaisia dokumentteja esimerkiksi siitä, miten taloja on rakennettu Japanissa niin, että ne kestävät järistyksiä paremmin ja miten tällaisessa tilanteessa kannattaa suojautua.

Japani sijaitsee Tyynen valtameren ”tulirenkaalla”, joka on aktiivisten tulivuorten ja maanjäristysten vyöhyke. Japanissa onkin koettu useita voimakkaita maanjäristyksiä sen historian aikana. Maanjäristykset ovat Japanissa verrattain yleisiä, ja useimmat niistä ovat lieviä tai kohtalaisia. Voimakkaimmat maanjäristykset ovat kuitenkin aiheuttaneet merkittävää tuhoa ja ihmishenkiä menettäviä tragedioita. Vuoden 2011 Tohokun maanjäristys oli yksi voimakkaimmista maanjäristyksistä Japanin historiassa. Järistyksen magnitudi oli 9,0 ja sen aiheuttama tsunami aiheutti laajoja tuhoja rannikkoalueilla ja yli 15 000 ihmistä kuoli. Japani on kehittänyt laajan järjestelmän, joka auttaa ihmisiä pysymään turvassa maanjäristysten aikana, mutta on silti tärkeää olla tietoinen riskistä ja noudattaa ohjeita, jos maanjäristys sattuu.

Japani on yksi maailman aktiivisimmista maanjäristysalueista, sillä se sijaitsee useiden mannerlaattojen risteyksessä. Tämän vuoksi maassa tapahtuu säännöllisesti maanjäristyksiä, jotka voivat aiheuttaa huomattavia vahinkoja. Maanjäristyksistä suojautuminen Japanissa on tärkeää, ja viranomaiset ovat kehittäneet tiukkoja rakennusstandardeja ja muita toimia, joilla pyritään vähentämään vahinkoja. Yksilöiden on myös tärkeää olla tietoisia turvallisista toimintatavoista ja varautua mahdollisiin hätätilanteisiin.

Joitakin yleisiä suojautumistoimia ovat esimerkiksi kodin ja työpaikan tarkastaminen ja varmistaminen, että ne täyttävät turvallisuusvaatimukset, sekä hätäpakkauksen kokoaminen, johon sisältyy veden, ruuan ja lääkkeiden lisäksi myös ensiaputarvikkeita ja radiopuhelin. Lisäksi on tärkeää tiedostaa, miten toimia maanjäristyksen sattuessa. Tärkeintä on suojautua tukevan esineen alle, kuten pöydän tai ovenkarmien alle, ja pysyä paikoillaan kunnes järistys loppuu. Jos olet ulkona, on tärkeää siirtyä avoimelle alueelle kauas rakennuksista ja muista mahdollisista vaarallisista kohteista. Yhteenvetona voidaan todeta, että Japanin maanjäristykset ovat vakava uhka asukkaille, mutta asianmukaisilla suojautumistoimilla ja varautumisella riskit voivat olla pienempiä. On tärkeää olla tietoinen turvallisista toimintatavoista ja varautua mahdollisiin hätätilanteisiin.

Samankaltaiset artikkelit