Harajuku – Värikäs matka Japanin nuorisokulttuurin ytimeen
Harajuku on Tokion alue, jota pidetään kawaii kulttuurin ponnahduslautana. Alueella on nähtävissä paljon erilaista muotia sekä värikkyyttä. Harajukulla tarkoitetaan aluetta, joka sijaitsee Harajukun aseman lähettyvillä.
Harajuku ei ole ainoastaan muotiin ja ostoksiin keskittynyt alue. Täältä löytyy myös Tokion pääpyhäkkö, joka sijaitsee Harajuku aseman länsipuolella. Pyhäkön yhteydestä löytyy myös suuri Yoyogi niminen puisto sekä perinteinen japanilainen puutarha. Lisäksi alueelta löytyy taiteen museoita. Harajuku sijaitsee Shinjukun ja Shibuyan välissä ja on helposti saavutettavissa metrolla Yamanote nimisellä metrolinjalla. Kokosimme blogitekstiin tietoa koko Harajukun alueesta ja sen muodista. Hyppää kyytiin ja valmistaudu seuraavaan matkaasi Shinjukuun!

Harajuku-tyyli ja -muoti
Harajukussa vieraillessai voit työmätä moniin erilaisiin katumuodin erilaisiin muotoihin. Harajukussa voit käydä ostamassa tai ihailemassa Tokion tämänhetkistä muotia sekä käydä myös itse esimerkiksi kampaamossa tai laitattamassa kynnet Harajukun tyyliin. Lisäksi alueella voit törmätä esimerkiksi cosplayhin pukeutuneisiin henkilöihin. Tutustutaan nyt joihinkin muotisuuntiin, joita voit kohdata Harajukussa. Kaiken lisäksi Harajuku on helposti saavutettavissa esimerkiksi metrolla.
Lolita
Lolita-tyyli on saanut vaikutteita viktoriaanisesta aikakaudesta ja rokokoo-ajan muodista. Tyypillisiä piirteitä ovat koristeelliset mekot, pitsit, rusettikoristeet ja hameet, jotka ovat usein tuettu alushameilla. Tyyli perustuu romanttisuuteen ja Lolita tyylisille vaatteille sekä asusteille on olemassa omia liikkeitään, joista tuotteita voi ostaa.
Gothic Lolita
Tämä alatyyli yhdistää perinteisen Lolita-tyylin tummempiin goottivaikutteisiin. Värimaailma on usein mustavalkoinen, ja asusteet voivat sisältää risti- tai kallokoristeita. On myös olemassa vintage tyylinen goth Lolitan alatyyli, jossa muotiin sekoittuu vielä vintage asusteet. Gootti muotityylinä on ollut olemassa monia vuosia ja edelleen on nähtävissä katukuvassa.

Sweet Lolita
Sweet Lolita on Lolita-tyylin pastellinsävyinen versio, joka korostaa söpöyttä ja viehättävyyttä. Tämä tyyli sisältää vaaleanpunaisia, vaaleansinisiä ja muita pastellivärejä, sekä söpöjä kuoseja ja koristeita, kuten nalleja ja kukkia. Tyylissä käytetään esimerkiksi lapsityylisiä vaikutteita, kuten rusetteja, röyhelöitä sekä värejä.

Decora kei
Decora-tyyli korostaa värikkyyttä ja runsaasti erilaisia asusteita. Tyypillisiä piirteitä ovat värikkäät vaatteet, sukat, rusetit, pinssit, korut ja muut koristeet, jotka on yhdistetty kerroksittain. Tyylissä korostuu rohkeasti eri väriyhdistelmien ja asusteiden käyttäminen ja tarkoitus on olla hieman yliampuva. Tätä muotityyliä voi olla vähemmän näkyvissä nykyään Tokion kaduilla, mutta on maailmanlaajuisesti tunnettu muotityyli.
Fairy Kei
Fairy Kei on pastellisävyitteinen tyyli, joka ammentaa inspiraatiota 1980-luvun muodista ja animesta. Tämä tyyli sisältää usein pastellivärejä, söpöjä kuvioita, röyhelöitä ja hameita sekä pehmeitä ja unenomaisia asusteita. Muotityylin vivahteita voisi kuvailla fantasia tyyppiseksi ja tyylissä saatetaan käyttää myös vintagetuotteita.
Visual Kei
Visual Kei on japanilainen musiikkigenre, joka on vaikuttanut myös pukeutumistyyliin. Tämä tyyli korostaa näyttäviä, usein sukupuolineutraaleja asuja, joissa yhdistellään punk-, gootti- ja glam rock -vaikutteita. Se on ollut tunnettu muotityyli aina 80-luvulta lähtien.
Harajuku Punk
Harajukun punk -tyylisuuntaus on globaalisti tunnettu muotisuuntaus, joka on näkynyt vahvasti katukuvassa Japanissa vuosikymmenten ajan. Tällaiseen muotityyliin voi kuulua esimerkiksi revityt farkut, ruudulliset housut, niitit, ketjut ja jalkineina varsikengät. Alikoinaan tämä muotityyli on saanut alkunsa sen jalkautuessa Amerikasta sekä Englannista 70-luvulla Japaniin.
Gyaru
Gyaru-tyyli on saanut vaikutteita länsimaisesta muodista ja keskittyy naisellisuuteen, seksikkyyteen ja huoliteltuun ulkonäköön. Tyypillisiä piirteitä ovat vaaleat hiukset, ripsienpidennykset, pronssinen iho ja korostetut silmät. Tällä tyylillä on juuret aina 70-luvulta saakka ja se edelleen on vaikutusvaltainen muotityyli Japanissa.
Cosplay
Pukeutumiskulttuuri eli cosplay on pukeutumista esimerkiksi haluamaasi anime- tai manga hahmoon. Cosplaytä ei pidetä ainoastaan pukeutumistyylinä, vaan taiteen muotona. Siinä henkilö pukeutuu haluamaansa asuun, mutta myös samalla muuntautuu hahmoon kehollisesti, myls hahmon mielentilaan. Harajuku on pitänyt yllä ilmapiiriä, jossa ihmiset voivat pukeutua muodikkaasti haluamallaan tavalla kenenkään tuomitsematta ja ihmiset uskaltavat täten kokeilla myös rohkeampia tyylejä.
Takeshita Street
Takeshita street on suuri ostoskatu, joka on täynnä ostosmahdollisuuksia. Sitä pidetään muodin ja trendikkyyden sydämenä Tokiossa. Katu on noin 400 metriä pitkä ja täältä löydät muotia, herkkuja sekä paljon muuta nähtävää. Tutustutaan nyt muutamaan suosittuihin liikkeisiin Takeshita streetiltä.
Daiso Harajuku
Daiso on Japanilainen halpakauppaketju, joka tarjoaa laajan valikoiman tuotteita vain 100 jenin hintaan. Täältä löydät kaikkea vaatteista ja asusteista kotitaloustuotteisiin. Liike on kolmikerroksinen, josta voit ostaa esimerkiksi makeisia ja kotiin tuliaisia halvalla.
WEGO
WEGO on suosittu japanilainen vaatekauppaketju, joka tarjoaa edullisia ja trendikkäitä vaatteita, asusteita ja kenkiä. Tuotteet ovat trendikkäitä ja myyvät uusia tuotteita. Lisäksi tuotteet ovat yleensä suhteellisen halpoja ja on tyyliltään hieman sekoitus amerikkalaiseen pop-kulttuuriin.
ACDC RAG
ACDC RAG vaatekauppa on tunnettu värikkäistä ja omaperäisistä vaatteistaan, jotka edustavat Harajukun eri tyylejä, kuten decoraa, punkkia ja goottia. Tämä kauppa on hyvin tunnettu japanilainen vaatekauppa, josta vaatteita on mahdollista myös tilata Suomeen netin kautta. Liike on perustettu 80-luvulla, joka alkoi ajatuksesta, että ihmiset voivat pukeutua haluamallaan tavalla, ilman rajoja. Tuotteiden kuosit ovat uniikkeja ja myös täällä tuotteet ovat suhteellisen edullisia.
Paris Kid’s
Paris Kid´s on suosittu asustekauppa, joka on erikoistunut erilaisiin koruihin ja asusteisiin, kuten kaulakoruihin, rintaneuloihin, hiuskoristeisiin ja paljon muuhun. Tuotteiden hinnat ovat täällä myös edullisia, mutta tuotteet ovat laadukkaita. Liikkeen tuotteita käyttävät myös esimerkiksi stylistit muodin lehtikuvauksia varten.
Calbee Plus
Harajuku on tunnettu kuuluisista välipaloista ja herkuistaan. Calbee Plus myymälä tarjoaa suosittuja japanilaisia välipaloja, kuten ainutlaatuisia perunalastuja ja muita herkkuja, joita et löydä muualta. Liike perustuu tuoreisiin, juuri valmistettuihin sipseihin ja muihin perunasta valmistettuihin herkkuihin. Liikkeestä löytyy myös uniikkeja erilaisia makumaailmoja sekä joitain tuotteita voi olla vain rajoitettu erä.
Etude House
Etude House on tunnettu korealainen kosmetiikkakauppa, joka tarjoaa laadukkaita ja edullisia meikkituotteita, ihonhoitotuotteita ja muita kauneudenhoitotuotteita. Liike Harajukussa on mahdollisesti suljettu, eikä liikkeen uudelleen avautumisesta ole kirjoitushetkellä tietoa (05/2023). Kyseisen ketjun liikkeitä kuitenkin löytyy eri puolilta Tokiota.
Totti Candy Factory
Totti Candy Factory on värikäs myymälä myy monenlaisia makeisia, kuten sokerivoita, pop rockseja ja erilaisia karkkeja, jotka voi itse valita ja pakata pussiin. Liikkeessä kannattaa myös maistaa hattaraa, jota löytyy paljon eri muotoisina, värisinä sekä makuisina. Tästä esimerkkinä on ainoastaan Harajukun liikkeestä saatava Harajuku Rainbow niminen hattara, mikä kääntyy suomeksi Harajukun sateenkaari.
Kiddy Land
Kiddy Land on suosittu lelukauppa, joka tarjoaa laajan valikoiman leluja, pehmoleluja ja muita tavaroita suosituista japanilaisista animaatioista, kuten Pokémon, Studio Ghibli ja Sailor Moon. Tuotteita turistien on mahdollista ostaa täältä tax-freenä, eli verottomasti. Tässä liikkeessä on useita kerroksia täynnä paljon nähtävää.
Takeshita-dori käytännössä: opas vierailuun
Takeshita-dori eli Takeshita Street on noin 350–400 metrin kävelykatu Harajukussa, Tokion Shibuyan kaupunginosassa, ja tunnettu nuorisomuodin sekä katuruoan keskus. Jos haluat nähdä tiiviin, vilkkaan palan Harajukun katuelämää, katu on helppo lisätä Tokion päiväohjelmaan.
Varaa kävelyyn aikaa sen verran, että voit pysähtyä katselemaan ja syömään. Ruuhka vaikuttaa tahtiin, ja kapealla kadulla etenet mukavimmin, kun pidät tavarasi lähelläsi ja väistät sivuun pysähtyessäsi.
Mitä vierailulta kannattaa odottaa?
Takeshita-dorilla kohtaat tiheän ostoskatuyhdistelmän, jossa ihmisvirta, kirkkaat julkisivut ja välipalakojut luovat vilkkaan tunnelman. Kokemus vaihtelee hiljaisesta arkiaamusta äänekkääseen viikonloppuun.

Miksi katu on niin tunnettu?
Katu tunnetaan Harajukun nuorisokulttuurin näkyvänä näyttämönä: sen ilme ja tarjonta vaihtuvat katumuodin, pienten ostosten ja näyttävien herkkujen mukana. Sinulle se tarjoaa mahdollisuuden seurata, miten Tokion katutyyli näkyy arjen pukeutumisessa ja kauppojen ikkunoissa.
Takeshita-dori kulkee Harajukun aseman tuntumasta kohti Meiji-dōri-katua. Lyhyellä kävelymatkalla näet paljon, mutta suosituimpina hetkinä liikenne pysähtyy helposti sisäänkäyntien ja ruokakojujen kohdalla. Jos haluat katsella rauhassa, siirry sivuun liikkeiden oviaukkojen ja kulkuväylän keskiosan edestä.
Miten saavut kävelykadulle?
Pääset kadun alkuun helpoimmin JR Yamanote -linjan Harajukun asemalta, jonka Takeshita-ulostulo on aivan sisäänkäynnin vieressä. Myös Meiji-jingumae-asemalta pääset kävellen kadulle lyhyessä ajassa.

Jos tulet Shibuyasta, voit kävellä Harajukuun Cat Streetin suunnan kautta. Reitin pituus riippuu lähtöpaikastasi ja valitsemistasi kaduista, joten tarkista kartasta sopiva kävelyaika ennen lähtöä. Junalla matkustaessasi seuraa asemalla Harajukun opasteita ja varaudu väkijoukkoon aseman ulkopuolella vilkkaimpina aikoina.
Harajukun aseman ympäristöstä löydät kadun helposti, sillä Takeshita-dori alkaa aseman läheltä. Jos navigointisovellus vie sinut toiselle puolelle katua, tarkista sisäänkäynnin sijainti paikan päällä ennen kuin lähdet kiertämään korttelia.
Milloin vierailu kannattaa ajoittaa?
Arkiaamu sopii sinulle, jos haluat kulkea kadun läpi väljempään tahtiin; viikonloppuna ja koulujen lomakausina väkeä kertyy enemmän. Valitse ajankohta sen mukaan, haluatko keskittyä rauhalliseen kiertelyyn vai nähdä kadun vilkkaimmillaan.
Miten vältät ruuhkaisimmat ajat?
Aloita vierailu aamupäivällä arkena ja tarkista matkakalenteristasi, osuuko ajankohtaan Japanin koululoma tai pyhäpäivä. Kadun vilkkaus kasvaa päivän mittaan, ja viikonloppuisin sisäänkäynnin lähellä liikkuminen voi olla hidasta. Jos aikataulusi sallii, jätä viikonlopun keskimmäiset päivähetket väliin.
Varaa ruuhkaiselle käynnille väljää aikaa. Kun haluat pysähtyä tutkimaan jotakin, siirry kadun sivuun, jotta takanasi kulkevat pääsevät ohi. Pidä ryhmä kasassa ja sovi tapaamispaikka etukäteen, jos seurueesi hajaantuu ihmisvirrassa.
Millainen katu on syksyllä ja talvella?
Syksyllä ja talvella ulkona kävely tuntuu kesää viileämmältä, joten pukeudu kerroksittain ja pidä sadevarusteet mukana sääennusteen mukaan. Kadulla ei ole pitkää suojaa sateelta, ja väentungoksessa sateenvarjo vaikeuttaa kulkemista. Kevyt sadetakki voi olla kätevä, jos ennuste lupaa sadetta.
Joulun alla liikkeiden ja katuympäristön sesonki-ilme tuo kävelyyn oman sävynsä, ja ostoksille suuntaavia kävijöitä riittää. Pukeudu lämpimästi, sillä sisätilojen ja ulkoilman lämpötila eroavat toisistaan. Tarkista matkasi päivälle ajantasaiset säätiedot sekä yksittäisten paikkojen aukioloajat.
Mitä kadulla kannattaa maistaa?
Takeshita-dorilla kannattaa maistaa täytettyä crêpeä tai värikästä makeaa herkkua, jos etsit kadulle tyypillistä välipalaa. Tarjonta ja aukiolo vaihtelevat, joten päätä paikan päällä sen mukaan, mikä näyttää houkuttelevalta ja missä jono liikkuu sopivasti.

Makeiden vaihtoehtojen joukossa on esimerkiksi näyttäviä hattaratyylisiä herkkuja, ja kahviloista löydät kawaii-henkisiä tarjoiluja. Annokset voivat olla runsaita, joten jaa välipala seurueesi kanssa, jos haluat maistella useampaa makua. Tarkista hinnat ruokalistalta ennen tilaamista, sillä tarkka hinta riippuu paikasta ja tuotteesta.
Syö kojun tai kahvilan lähellä ja laita roskat niille tarkoitettuun astiaan. Roska-astioita on kadulla vähän, joten pidä pakkaus mukana, kunnes löydät sopivan paikan. Kävellessä syöminen hankaloittaa ahtaalla kadulla etenemistä ja voi sotkea vaatteet, etenkin jos valitset täytteisen leivonnaisen.
Näin teet vierailusta sujuvan
Sujuvin käynti syntyy, kun varaudut maksamaan eri tavoin, kuljet ihmisvirran mukana ja pidät kameran käytössä huomaavaisena. Ota mukaan maksukortti sekä käteistä, ja tarkista maksutapa ennen ostosta.
IC-kortti helpottaa joukkoliikenteen käyttöä, ja sitä voi käyttää maksamiseen myös joissakin liikkeissä. Maksutavat vaihtelevat myymälöittäin, joten älä laske yhden maksutavan varaan. Jos suunnittelet verovapaata ostosta, pidä passi mukana ja varmista suoraan liikkeestä, osallistuuko se järjestelmään sekä mitä ehtoja ostoksiin sovelletaan.
Kuvaa katua ja näyteikkunoita, mutta kysy lupa ennen kuin otat tunnistettavan lähikuvan toisesta ihmisestä. Älä tuki kulkuväylää kuvaamisen ajaksi. Ruuhkassa seuraa paikallisten kulkusuuntaa ja pysy samalla puolella kuin ympärilläsi liikkuvat; vältä äkillisiä pysähdyksiä tai poikittain kulkemista.
Miten yhdistät käynnin lähialueen kävelyreittiin?
Puolen päivän kävelyllä saat yhdistettyä Takeshita-dorin lähialueen reitteihin ilman kiirettä: aloita aamulla Meiji-jingūsta, jatka Harajukun asemalle ja kävele kadun läpi. Jatka sen jälkeen Cat Streetin kautta Omotesandōlle ja päätä kierros Shibuyaan.
Aloitus Meiji-jingūsta sopii rauhalliseen aamupäivään ennen vilkkaampaa ostoskatua. Jätä reittiin aikaa ruokatauoille ja pysähdyksille; pelkkä siirtyminen kohteesta toiseen ei kerro, kuinka kauan haluat viipyä. Jos kävelet koko matkan Shibuyaan, tarkista reitti kartasta ja valitse päivän jaksamisen mukaan suora tai mutkittelevampi linja.
Harajukun nähtävyydet
Vaikka Harajukua yleisesti pidetään muodin ja ostosten alueena, löytyy täältä myös paljon muuta nähtävää, kuten kulttuuria ja taidetta. Kivenheiton päässä muodin ostoskeskuksesta sekä crepejen herkuttelusta löydät esimerkiksi kauniin puistoalueen tai esimerkiksi törmäät Omotesandon arkkitehtuurisiin katuihin. Tutustutaan nyt nähtävyyksiin Harajukun alueella.
Takeshita Street (Takeshita-dori)
Tämä vilkas kävelykatu on tunnettu erikoisista ja värikkäistä vaatekaupoistaan, asusteliikkeistään, kahviloistaan ja karkkikaupoistaan. Takeshita streettä pidetään muodin ja trendikkyyden sydämenä, josta löydät tuoreimmat pukeutumistyylit. Takeshita Dorilla pelkästään on useita liikkeitä, kahviloita ja muita liikkeitä, mutta myös kadulta lähdettäessä sivukujille on myös paljon nähtävää.
Meiji-jingū
Harajukun vieressä sijaitseva Meiji-jingū on yksi Tokion suurimmista ja tärkeimmistä shintolaisista pyhäköistä. Se on omistettu keisari Meijille ja keisarinna Shōkenille, ja sen rauhallinen tunnelma tarjoaa miellyttävän vastakohdan Harajukun vilkkaalle ilmapiirille. Pyhäkkö rakennettiin vuonna 1920 ja se tuhoutui toisen maailmansodan aikana. Tämän jälkeen pyhäkkö uudelleen rakennettiin. Pyhäkön alueella on paljon katseltavaa ja alue pyhäkön ympärillä on laaja. Tutustu myös Tokion Meiji- temppeliin.
Yoyogi Park
Harajukun vieressä sijaitseva Yoyogi Park on suosittu virkistysalue, jossa voi nauttia piknikistä, rentoutua, harrastaa liikuntaa tai vain ihailla kaunista maisemaa. Se on yksi Tokion suurimmista kaupungin puistoalueista. Täällä on myös kirsikkakukkapuita, jotka kukkivat kauniisti tiettynä vuodenaikana Japanissa.
Omotesando
Tämä tyylikäs ja leveä ostoskatu on tunnettu korkeatasoisista muotiliikkeistään, kuten Louis Vuitton, Chanel ja Gucci, sekä arkkitehtuurisesti mielenkiintoisista rakennuksistaan. Takeshita Dorilta lähdettäessä, Omotesando löytyy etelään päin mentäessä ja alueelta löytyy myös trendikkäitä kahviloita. Täältä löydät myös kuuluisan Omotesando Hills ostoskeskuksen.
Cat Street
Tämä trendikäs katu, joka yhdistää Harajukun ja Shibuyan. Se tarjoaa monia ainutlaatuisia vaatekauppoja, gallerioita, kahviloita ja ravintoloita. Täältä on mahdollista löytää merkkituotteita, vintagea, mutta myös muita muodin liikkeitä. Katu on noin 1,25 km pitkä, täysin erilainen katu verrattuna Takeshita streetille.
Design Festa Gallery
Design Festa Gallery on taidegalleria, joka esittelee paikallisten ja kansainvälisten taiteilijoiden töitä. Se on erityisen suosittu nuorten taiteilijoiden keskuudessa ja tarjoaa mahdollisuuden löytää uusia taiteilijoita ja heidän teoksiaan. Teoksia on täällä nähtävillä, mutta myös ostettavissa. Lisäksi täältä löytyy kahvila sekä baari.
Kawaii Monster Cafe
Tämä värikäs ja omaperäinen kahvila on suunniteltu kuvastamaan Harajukun kawaii-kulttuuria. Siellä voi nauttia erilaisista teemoista, kuten sateenkaarivärejä, hirviöitä ja kimaltelevia valoja. Voit esimerkiksi nauttia täällä grillatun leivän, joka on sateenkaaren välinen. Kahvila on tällä hetkellä Harajukussa mahdollisesti suljettu, uudelleen avauksesta ei tietoa. (2021)
Ura-Harajuku
Tämä Harajukun alueen osa tunnetaan pienten, omaperäisten vaatekauppojen, gallerioiden ja kahviloiden ansiosta, jotka tarjoavat erilaisen kokemuksen kuin päätason Harajuku. Alueesta käytetään myös lyhyempää nimitystä Ura-Hara. Alueelta löytyy myös vintagea, kenkäkauppoja sekä taidetta.
Ota Memorial Museum of Art
Ota Memorial Museum of Art on pieni taidegalleria, joka on omistettu ukiyo-e-taideteoksille, erityisesti Katsushika Hokusain ja Utagawa Hiroshigen töille. Sana ukiyo-e kääntyy suomeksi kuvat leijuvasta maailmasta. Kokoelmassa on 14 000 teosta. Lisäksi museon yhteydessä on Japanilaistyylinen puutarha, jossa asiakkaat voivat vierailla.
Kawaii-kulttuuri Harajukussa
Harajuku pidetään paikkana, jossa kawaii syntyi. Sana kawaii kääntyy suomeksi esimerkiksi sanoiksi söpö tai suloinen. Sanaa ei voida kuitenkaan suoraan kääntää yhdeksi sanaksi, koska sillä on suurempi merkitys. Kawaiin kerrotaan syntyneen yhdestä kaupasta Harajukussa ja henkilöä nimeltä Sebastian Masuda pidetään Kawaiin yhtenä tärkeänä, suurimpana kawaii kulttuurin kehittäjänä. Lopulta suuntaus kasvoi ja esimerkiksi Sanrion kehittämällä Hello Kittyllä on ollut suuri vaikutus kawaii kulttuuriin kehitykseen.
Miksi Harajuku?
Harajuku on ehdoton vierailukohde Tokiossa, jossa voit kokea ainutlaatuisen yhdistelmän trendikästä muotia, kiehtovaa kulttuuria ja houkuttelevia nähtävyyksiä. Alueen rohkea ja omaperäinen tyyli sekä värikäs kawaii-kulttuuri tarjoavat elämyksiä, joita et löydä muualta. Tutustu ikonisiin ostoskatuihin, kuten Takeshita Street ja Cat Street. Nauti herkullisista kahviloista ja ravintoloista sekä vieraile historiallisissa kohteissa, kuten Meiji-jingū -pyhäkössä. Harajuku on kokemus, joka jää varmasti mieleen ja inspiroi sinua omalla erityisellä tavallaan.
Kaiken kaikkiaan Harajuku on inspiroiva ja energinen alue, joka tarjoaa monipuolisia elämyksiä ja nähtävyyksiä. Se on paikka, jossa voit astua ulos arjesta ja kokea Tokion nuorekkaan ja luovan puolen.
Kuvat:
- Pääkuva: Real Estate Japan, CC BY 2.0 (muokattu)
- Takeshita-dorin sisäänkäynti: Chris Hamby / Wikimedia Commons, CC BY-SA 2.0
- Harajukun asema: Dick Thomas Johnson / Wikimedia Commons, CC BY 2.0
- Crêpe-koju: Daderot / Wikimedia Commons, CC0

